Iho- ja partatyyppien yhdistelmiä on valtavat määrät, minkä vuoksi jotkut tuotteet sopivat jollekin paremmin ja toiselle huonommin. Tämä tuo oman haasteensa siihen, kenen neuvoa noudattaa, koska harvoin ihmiset vaivautuvat kertomaan hirveästi itsestään. Pari poikkeusta tosin näkyy olevan: jos on erityisen tiheäkasvuinen ja kova parta, siitä tajutaan kyllä huomauttaa. Myös herkkä iho on esillä ihotyypeistä. Kuitenkin henkilö, jonka iho on vähemmän herkkä ja parta ei ehkä kasva niin kovasti ja on pehmeämpääkin, ei välttämättä tarvitse kaikkia vippaskonsteja tai tuotteita, joita jotkut joutuvat käyttämään. Itselläni tietyt alueet ovat erittäin rasvaisia, mutta toiset lähestulkoon hilseilevät kuivuuttaan. Karvani lienevät jotain keskikovaa tasoa (tosin mistä ihmiset keksivät tähän vertauskohteita - ehkä minullakin on vielä pehmeää) ja lisäksi kasvavat varsinkin kaulassa erittäin tehokkaasti ihoon liimautuneina. Ihoni on melko paksua, joten tuskin sitä erityisen herkäksi voisi kutsua.

Ihon luonnollinen kosteuspitoisuus ja rasvoittuvuus ratkaisevat tuotevalinnat varsinkin ensimmäisen (pesuaine) ja viimeisen (kosteusvoide) tuotteen suhteen. Rasvaiselle iholle kannattaa suorittaa alkupesu kasvopesunesteellä, joka nimenomaan poistaa rasvaa hyvin. Likahan nyt lähtee vaikka raapimalla, joskin sen määrä tuskin on nykyään ongelma. Ehkä vanhoilla hiilenlappaajilla oli toisin. Jos iho on pääosin kuivaa, en ehkä lähtisi käyttämään mitään pesuaineita normaalin päivärutiinipesun lisäksi, koska kuivalla iholla kaikki rasva (tästä jotkut ovat eri mieltä) ja kosteus on tarpeen. Jokainen pesuaine, samoin kun vesi, poistaa näitä molempia. Moni pesuaineen valmistaja lupaa tuotteensa poistavan vain rasvaa, mutta suhtaudun tähän melko kovalla varauksella. Parranajo kuivattaa ihoa entisestään, joten varsinkin kuivasta ihosta kärsivien on erittäin suositeltava levitellä kosteusvoidetta kunnolla ajon jälkeen. Syväkosteuttavat tuotteet tuntuvat maksavan lähes mansikoita, joten kannattaa ehkä katsoa, josko halvemmillakin peruskosteuttavilla saa palautettua ihon kosteuden hyvälle tasolle. Niille, joilla kosteustasapaino säätyy erinomaisesti itsestään, saattaa riittää pelkkä aftershave tai sen korvike (esim. mikä tahansa witch hazelia ja aloe veraa sisältävä kasvovesi tai jopa pelkkä alunakivi).

Ihon kuivuus ja partatyyppi vaikuttavat kuitenkin hieman ristiin itse parranajotuotteisiin. En ole itse hirveän montaa saippuaa tai creamia kerennyt vielä testailemaan, mutta yleisesti saippuat kuivattavat ihoa enemmän. Sudin valintaan vaikuttaa a) parran kovuus, kasvualueen tiheys sekä kiharuus (kutsun näitä tästä lähin parran hankaluuden kolmeksi tekijäksi), b) saippuan kovuus, c) ihon herkkyys. Jos parta on hankala(hko), lähtisin ehkä herkemmin liikkeelle kovemmasta sudista (villisika), jollainen myös itselläni on. Herkälle iholle taas pehmeämpi mäyrä tai jopa synteettinen voisi olla parempi. Huomasin myös, että kovempaa saippuaa on erittäin hankala vaahdotella synteettisellä, joten jos päädyt synteettiseen sutiin, suosittelisin ehkä hieman pehmeämpää saippuaa tai ihan vaan creamia. Cream tosiaan yleisesti ottaen kuivattaa ihoa vähemmän, mutta toisaalta saippuoista pitäisi tulla parempilaatuista vaahtoa. Kuten edellisessä jutussa totesin, kannattaa tuotteista etsiä mahdollisimman paljon käyttökokemuksia. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se piste, että joudut itse testaamaan, josko valitsemasi tuote oikeasti sopii sinulle.

Höylän tyyppiin iho- ja partatyypillä ei ole merkitsevää vaikutusta. Kantapään kautta oppineena sanonkin, että jos et ole aiemmin käyttänyt (onnistuneesti) perinteistä höylää, kannattaa ostaa aloittelijaystävällinen perushöylä. Asian ajaa esimerkiksi Merkur HD tai jopa HD (37C) Slant Bar. Jos koet partasi erityisen hankalaksi ajettavaksi, kannattaa ehkä lähteä Slant Barista liikkeelle. Itselläni on myös kyseinen höylä tällä hetkellä käytössä, ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.

Terävalmistajia on kymmeniä, joista jokaisen terällä on todennäköisesti hieman erilaista ajaa. Erityisesti Feather ja Derby Extra ovat paljon kehuja keränneitä, joten niillä tuskin menee ainakaan hirveän paljoa metsään. Myös Gilletten ja Personnan terät ovat olleet joidenkin ajajien valintoina testien jälkeen. Jos olet aloitteleva ajaja, kehottaisin kuitenkin laittamaan sen verran rahaa kiinni, että nappaisit ensitesteihin paketin, jossa on teriä useammalta valmistajalta. Esimerkiksi Connaught Shavingin myymä peruspaketti ei varmaan olisi huonoin valinta.

Ihon kuorinta jakaa hieman porukkaa, koska toiset eivät tunnu löytävän siitä mitään hyötyä. Eräät taas pitävät sitä olennaisena osana ihonhoitorutiinia, jota ilman parranajosta ei tulisi mitään. Olen itse hieman välimaastossa, koska en pidä sitä täysin välttämättömänä ainakaan omalta osaltani, vaikka kuorinnan pitäisikin vähentää sisäänkasvaneita karvoja. Huomasin kuitenkin eron iholla sitä käyttäessäni. Jossain vaiheessa purkki loppui, mutten kuitenkaan ole ostanut uutta tilalle, kun tunnun ilmankin pärjäävän.

Erityisen kovan/paksun ja tiheäkasvuisen parran kanssa suositellaan käytettäväksi pehmittävää öljyä, joka hierotaan pärställe ennen vaahtoa. Jotkut öljyt tulee ohjeen mukaan huuhdella pois ennen ajoa, kun taas toiset voi jättää vaahdon alle. Nopealla miettimisellä jälkimmäinen voisi olla järkevämpi ratkaisu.

Tämä nyt menee ehkä hieman ohi aiheen, mutta itselläni on lähipiirissä jonkin verran hajusteherkkiä henkilöitä, joten olen aina mennyt hyvin maltillisella linjalla tuoksujen suhteen. Yhden kehutun aftershaven ostin kerran, mutta senkin käyttö on alkuhuuman jälkeen jäänyt aika vähälle. Lisäksi turhan kova alkoholipitoisuus noissa on mielestäni täysin perusteetonta. Koska witch hazel ja aloe vera jo itsessään kylmän jälkihuuhtelun kanssa supistavat huokoset varsin tehokkaasti, jää alkoholin ainoaksi tehtäväksi karvatupen tulehdusten esto. Oikein suoritettuna parranajon ei kuitenkaan todellakaan pitäisi aiheuttaa tulehdusta, joten tämä on mielestäni melko kaukaa haettu. Jotkut yrittävät perustella alkoholia myös ihon virkistämisellä, mitä en koe sen kylläkään tekevän. Jos virkistävää vaikutusta haluaa, kannattaa ennemmin hakea eukalyptusta, minttua ja/tai mentolia sisältäviä tuotteita. Myös alunakivi on hyvin mielenkiintoinen tuote, jota voi käyttää aftershaven tai kasvoveden korvikkeena ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Eli yhteenvetona voisi sanoa, että jos joku tulee kysymään, mitkä ovat parhaat tuotteet parranajoon, ei voi antaa yksityiskohtaista vastausta. Sen sijaan voi suositella monia tuotteita, mutta tietyssä pisteessä henkilön pitää itse alkaa testailemaan, millä tuotteilla kelvollinen tulos syntyy. Onneksi jotkut innokkaat pitävät parranajoa lähestulkoon harrastuksena, jonka takia heille onkin kertynyt erinomainen kirjo kaikenmaailman tuotteita, joista voivat kertoa sitten kokemuksia.